Heippa vaan kaikille!
Tänne vihdoin ilmoittautuu toinenkin kirjoittaja. Olemme siis Lauran kanssa käyneet samaa koulua abivuoteen saakka ja nyt tiet erkanivat (mutta vain hieman), kun molemmat aloittivat yliopisto-opiskelut uusissa kaupungeissa. Itse muutin tänne kauas itään lähelle Venäjän rajaa opiskelemaan luokanopettajaksi.
Puhuimme kesällä ennen kummankin muuttoa vegaaniruokavaliosta. Se tuntui kiinnostavan meitä molempia. Olen itse vielä aloitusvaiheilla ja haluan jakaa teidän kanssa seikkailuni ja kokemukseni siitä, miten pyrin elämään mahdollisimman vegaanipainoitteisesti. Olen aina ollut suuri ruoan ystävä ja tiedän, että joistain ruoista tulee olemaan vaikeampi luopua, mutta haluan kuitenkin lähteä yrittämään.
Viime keväänä pohdin kasvissyöjäksi ryhtymistä. Liha ei vaan enää kiinnostanut. Samalla aloin etsiä tietoa lihantuotannosta, joka osittain järkytti. Saattoi hyvinkin mennä päiviä, etten syönyt lihaa. Kotona minulle sanottiin, ettei minun kannata vaivautua semmoisiin. Varsinkin urheilijan ystävänä minulle on aina saarnattu proteiinin saannin tärkeydestä. Pavuista tuli suurta herkkuani siinä vaiheessa.
Vieläkään en valitettavasti voi kutsua itseäni aivan täydeksi kasvissyöjäksi tai vegaaniksi, mutta prosessi on jo käynnissä!
Vegaaniruokavalioon kiinnostuminen tuli vasta myöhemmin kuvioihin. Olen jo pari vuotta kärsinyt kovasta yskästä varsinkin raskaamman urheilusuorituksen aikana - vesipalloilijalle tämä ei ole kovinkaan hyvä uutinen. Kävin lääkärissä, joka ei osannut neuvoa.
Aloin sitten viime keväänä lukiessani pääsykokeisiin testailla olisiko tietyillä ruoilla vaikutusta yskään. Oli helppoa säädellä syömistä, kun itse valmisti omat ruokansa. Jättäessäni maitotuotteet pois viikoksi huomasin heti pienen parannuksen oireissa. Tutkin asiaa tarkemmin netistä ja siellä kerrottiin, miten maidossa oleva proteiini nimeltä kaseiini voi aiheuttaa vastaavia oireita. Silloin kiinnostuin vegaaniruokavaliosta. Tämä oli toisaalta isku sisäiselle juustofanaatikolle, mutta tiesin, että jos halusin päästä eroon pitkään olleesta vaivasta, tämä olisi minun ratkaisuni.
Viime viikolla siirryin soijamaitoon ja minusta tuntuu, etten tule siitä enää luopumaan. Muutos normaalista maidosta ei tuntunut oikeestaan missään ja tykkään paljon soijamaidon mausta. Huomasin myös yskässä jo parannuksia, mikä oli positiivista!
Tänne tulen varmasti kirjoittelemaan paljon minun osastani vegaanimaailmassa ja myös opiskelijaelämästä. Jos vain teiltä lukijoilta löytyy vinkkejä, neuvoja, reseptejä tai muuten vaan haluatte moikata, niin pistäkäähän kommentia tulemaan! Ja jos olette huomanneet vastaavia oireita, jotka pahentuvat maitotuotteista, lukisin hyvin mielelläni teidän kokemuksistanne.
Tähän loppuun vielä kuva minun iltakävelyltäni täällä Saimaan uumenissa. Kunpa tuo järvi ei nyt ihan vielä jäätyisi!
-Anna
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Ruokaa!
Okei, tässä vähän kuvia kun vihdoinkin jaksoin niitä tänne ladata.
Oletteko kuulleet sellaisesta tuotteesta kuin Quorn?
Itse en todellakaan ollut. Yksi päivä menin syömään ja vegevaihtoehtona oli quornia jossain kastikkeessa. Kysyin kassalta että mitäs tämä Quorn oikein on kun en siitä ollut koskaan kuullutkaan. Vastaukseksi sain että se on jotain kokonaan laboratoriossa valmistettua lihankorviketta. Niin ja lopuksi sain vielä vähän toruvaan äänensävyyn huomautuksen: "Yritä nyt muistaa Quorn jos kerran kasvissyöjä olet!" Kassaltahan siis kysyin, että eikö löydy vegaanista vaihtoehtoa, kun oli vain sitä Quornia kastikkeessa, joka oli sitten ainut ruoka josta puuttui kokonaan tieto siitä mitä ruoka oikeasti sisältää.
Googlailin sitten ruokapöydässä kyseistä ihmetystä ja sehän ei vegaanista ollut, joten enpä syönyt. En edes maistanut. Voi ei. No kuitenkin, Quornin omilla nettisivuilla FAQ-kohdassa on oikein vastattu, ettei Quorn ole vegaanista, koska se sisältää epävegaanisia ainesosia.
No. Since all Quorn products contain a small amount of egg white, and most also contain milk ingredients, they are not suitable for vegans.
Nirsoilun selittelyä vai tiukasti omassa ruokavaliossa pitäytymistä?
No one knows.
Tässä on esimerkki mitä syön aamiaiseksi kun jaksan sitä enemmän valmistella.
Yleensä syön vain banaanin ja puolikkaan avokadon, juon tollasen kaurajuoman ja teetä.
Välillä on tullut jotain vispipuuroakin ostettua. Niin ja Yosan kauravälipaloja!
Kuten ensimmäisellä viikolla hehkutin, kampuksella syö todella hyvin, joten viikonloppuisin on tullut syötyä vähän kevyemmin. Kokeilkaapa salaattia, jossa on myös rucolaa, porkkanaa, avokadoa ja siemeniä! Nam!!
Eilen kävin vihdoinkin Ekolossa. Etsin noita kikhernejauhoja ensin tavallisista ruokakaupoista, mutta koska niistä ei löytynyt niin suuntasin kohti keskustaa ja Ekoloa. Ekolossa oli kaikkea muutakin ihanaa, ylimääräisenä mukaan tarttui misokeittoa ja kaveri nappasi mukaansa clipperin chai-teetä. Jätti onneksi pussillisen mullekin, niin saan vähän maistella sitä, vaikka varmaan heti maanantaina käyn ostamassa kunnon teevarastot syysiltoja varten.
Noista kikhernejauhoistahan siis syntyi kikhernemunakasta! Seuraavalla kerralla voisin laittaa vähän enemmän mausteita ja tehdä pienemmän annoksen niin saan ohuemman "munakkaan", mutta oli tämäkin hyvää! Väliin laitoin rucolaa ja avokadoa sekä mausteeksi vielä chili explosionia.
lauantai 21. syyskuuta 2013
Rankka työ, rankat huvit.
Opiskelu on ollut enemmän tai vähemmän rankkaa. Fuksitapahtumat ja niistä toipuminen keskellä viikkoa on ollut aika rankkaa.
Onneksi on viikonloppu ja aikaa vaan olla. Ei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana ympäri kaupungin baareja. Ei tarvitse olla koko ajan liikkeessä. Vihdoinkin on aikaa rentoutua.
Satuin löytämään youtubesta hienon videon. Seuraan tätä käyttäjää, joten tiedän vähän taustaa tästä videosta. Texasista kotoisin oleva Kevin on muuttanut asumaan yksin Los Angelesiin ja voin jotenkin samaistua tähän, kun itsekin olen nyt muuttanut "kauas kotoa".
Itseäni ei haitannut tuo mainostus tossa videon lopuksi, mutta ihan tiedoksi, että sieltä sellainenkin on tulossa. En todellakaan mainosta tässä tuota nimeltä mainitsematonta yritystä, jonka suomalaisuuden suhteen olin luovuttanut jo kolme vuotta sitten. Ei siitä sen enempää. Enjoy!:)

keskiviikko 11. syyskuuta 2013
I'm going veggie.
Mun mielestä tää kuvastaa täydellisesti tätä blogia!
Itsehän siis aloin miettimään vegaaniks ryhtymistä joskus yläasteella tai lukion alussa. Meidän koulun keittiöhenkilökunnalla oli tapana laittaa aina (lähinnä kai muslimeita varten) sianlihaa sisältävien ruokien viereen tekstin "Sisältää sianlihaa". Ei siinä muuten mitään, mutta siinä tekstin yläpuolella oli just tollanen söpö kuva pienestä possusta, joka kaiken kukkuraksi vielä hymyili!
En muutenkaan oo koskaan tykänny sianlihasta mitenkään erityisesti, mutta kiitos keittiöhenkilökunnan söpön possukuvan, jätin sianlihan ensimmäisten lihojen joukossa, vieläpä ennen päätöstä jättää kaikki liha pois. Myöskään lammasta en oo koskaan suostunu syömään, koska ne on mun mielestä söpöjä.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Ensimmäinen viikko
Terveisiä Jyväskylästä!
Ensimmäinen viikko takana ja hyvin on mennyt tähän mennessä. Viihdyn tosi hyvin!
Se on tullut huomattua, että Jyväskylä on tosi opiskelija-ystävällinen kaupunki!
Joka paikkaan pääsee kätevästi pyöräillen (ensimmäiset päivät kävelin, eikä sekään paha ollut!) ja opiskelija-alennuksia saa melkein joka paikasta. Yliopiston kampuksilla on ravintoloita, joiden opiskelijahinta aterialle on 2,60€. Ja mikä parasta, niissä on kaikissa päivittäin vegetaarinen vaihtoehto! Tarkemmin en vielä tutkinut onko ihan jopa vegaanisia, mutta jogurttikastikkeet pois jätettynä ainakin läheltä liippaa!
Muutenkin tosta vegaaniksi ryhtymisestä. Aina suositellaan, että pikku hiljaa lähdetään vaihtamaan ruokailutottumuksia ja itsekin aloitin jo kesän alussa vähentämällä lihan syöntiä. Sianlihaa en muista syöneeni useampaan vuoteen (paitsi ehkä jauhelihassa), mutta loppukesästä söin lihoista enää kanaa ja kalaa. Kokonaan vegaaniseen ruokavalioon siirtyminen onkin sitten hankalampaa, sillä varsinkin vuohenjuusto on, ah, niin hyvää. Mulla ainakin ruokailutottumusten muuttamiseen autto loppujen lopuksi hirveesti se pois kotoa muuttaminen. Jääkaapin täyttäminen kun on täysin omalla vastuulla, niin tulee katottua ja valikoitua tasan sellasta mitä itse haluaa. Ainakin tän ekan viikon ajan on ollut helppoa pysyä suunnitelmassa. Ja siellä kampuksen ravintoloissa on tullut syötyä jopa kahteen kertaan saman päivän aikana, ettei tarvitse kotona syödä kun jotain pientä.
Tulikin tosta mieleen! Lauantaina autoin yhden kaverin muuton kanssa (ja kuitenkin oma vielä kesken) ja käytiin sitten Subwayssa kun oli jo lauantainakin auki oleva kampusravintola mennyt kiinni. Tilasin vege-sämpylän ja ilokseni huomasin, että tiskin takana tilausta vastaanottava nainen kysyi tarvitseeko vaihtaa hanskoja kaverin kanaa sisältävän sämpylän kokoamisen jälkeen. Enpä tiennyt tuotakaan! Ei kyllä omalla kohdallani tarvitse vaihtaa niitä hanskoja, mutta kiva että ajattelevat niitäkin, joille se epävegaanisiin aineisiin koskeminen ruoanlaiton yhteydessä on iso juttu.
Yksi tosi epävegaaninen osa opiskelijaelämää on kyllä kaikki juhlinta. Itse kun en muutenkaan noista alkoholijuomista mitään tiedä, niin yritä siinä sitten vegaanista vaihtoehtoa etsiä! Tässä asiassa onkin nyt tullut ihan reilusti joustettua. Eiköhän se juhliminen muutenkin hellitä alun jälkeen, niin voi sitten jättää sitä alkoholia vähemmälle tai jopa kokonaan pois. Mielummin nyt kuitenkin istun kahville juttelemaan ja tutustumaan, kuin seisoskelen klubilla musiikin pauhatessa niin, ettei meinaa omia ajatuksiaankaan kuulla. Kokemusta tuli kyllä tästäkin. No, kaikkea pitää kokeilla. Mutta kohtuus ja järki siinäkin!;)
- Laura
Niin ja pahoittelut kuvien puuttumisesta.
Sen sijaan loppukevennyksenä norjalaisen bändin hauska biisi siitä mitä kettu sanoo:)

Tilaa:
Kommentit (Atom)