sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ensimmäinen viikko

Terveisiä Jyväskylästä!

Ensimmäinen viikko takana ja hyvin on mennyt tähän mennessä. Viihdyn tosi hyvin!
Se on tullut huomattua, että Jyväskylä on tosi opiskelija-ystävällinen kaupunki!
Joka paikkaan pääsee kätevästi pyöräillen (ensimmäiset päivät kävelin, eikä sekään paha ollut!) ja opiskelija-alennuksia saa melkein joka paikasta. Yliopiston kampuksilla on ravintoloita, joiden opiskelijahinta aterialle on 2,60€. Ja mikä parasta, niissä on kaikissa päivittäin vegetaarinen vaihtoehto! Tarkemmin en vielä tutkinut onko ihan jopa vegaanisia, mutta jogurttikastikkeet pois jätettynä ainakin läheltä liippaa!

Muutenkin tosta vegaaniksi ryhtymisestä. Aina suositellaan, että pikku hiljaa lähdetään vaihtamaan ruokailutottumuksia ja itsekin aloitin jo kesän alussa vähentämällä lihan syöntiä. Sianlihaa en muista syöneeni useampaan vuoteen (paitsi ehkä jauhelihassa), mutta loppukesästä söin lihoista enää kanaa ja kalaa. Kokonaan vegaaniseen ruokavalioon siirtyminen onkin sitten hankalampaa, sillä varsinkin vuohenjuusto on, ah, niin hyvää. Mulla ainakin ruokailutottumusten muuttamiseen autto loppujen lopuksi hirveesti se pois kotoa muuttaminen. Jääkaapin täyttäminen kun on täysin omalla vastuulla, niin tulee katottua ja valikoitua tasan sellasta mitä itse haluaa. Ainakin tän ekan viikon ajan on ollut helppoa pysyä suunnitelmassa. Ja siellä kampuksen ravintoloissa on tullut syötyä jopa kahteen kertaan saman päivän aikana, ettei tarvitse kotona syödä kun jotain pientä.

Tulikin tosta mieleen! Lauantaina autoin yhden kaverin muuton kanssa (ja kuitenkin oma vielä kesken) ja käytiin sitten Subwayssa kun oli jo lauantainakin auki oleva kampusravintola mennyt kiinni. Tilasin vege-sämpylän ja ilokseni huomasin, että tiskin takana tilausta vastaanottava nainen kysyi tarvitseeko vaihtaa hanskoja kaverin kanaa sisältävän sämpylän kokoamisen jälkeen. Enpä tiennyt tuotakaan! Ei kyllä omalla kohdallani tarvitse vaihtaa niitä hanskoja, mutta kiva että ajattelevat niitäkin, joille se epävegaanisiin aineisiin koskeminen ruoanlaiton yhteydessä on iso juttu.

Yksi tosi epävegaaninen osa opiskelijaelämää on kyllä kaikki juhlinta. Itse kun en muutenkaan noista alkoholijuomista mitään tiedä, niin yritä siinä sitten vegaanista vaihtoehtoa etsiä! Tässä asiassa onkin nyt tullut ihan reilusti joustettua. Eiköhän se juhliminen muutenkin hellitä alun jälkeen, niin voi sitten jättää sitä alkoholia vähemmälle tai jopa kokonaan pois. Mielummin nyt kuitenkin istun kahville juttelemaan ja tutustumaan, kuin seisoskelen klubilla musiikin pauhatessa niin, ettei meinaa omia ajatuksiaankaan kuulla. Kokemusta tuli kyllä tästäkin. No, kaikkea pitää kokeilla. Mutta kohtuus ja järki siinäkin!;)

- Laura

Niin ja pahoittelut kuvien puuttumisesta.
Sen sijaan loppukevennyksenä norjalaisen bändin hauska biisi siitä mitä kettu sanoo:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti